Joskus historia toistaa itseään ja niinpä olimme toista vuotta putkeen vappuaattona matkalla kohden Gunzburgia, tällä kertaa tosin Soltausta emmekä Hollannista. Reilun 600 kilometrin matka taittui saksalaisten mainioita moottoriteitä pitkin jouhevasti, eivätkä muutamat tietyöpätkät juuri matkaa hidastaneet. Kävimme Gunzburgin Lidlistä kärryllisen syötävää sekä juotavaa ja jatkoimme muutaman kilometrin matkan majapaikkaan. Olimme varanneet Booking.com:n kautta käyttöömme omakotitalon vajaan 80 neliön siipiosan (k+4h+sekalaista tilaa). Talon emäntä kävi pikaisesti esittelemässä paikat ja poistui (lähes pakeni) paikalta.
 |
Kuvan rakennus oli näkyvältä osaltaan kellaria lukuun ottamatta käytössämme. Isäntäväen asunto-osa on takana piilossa. |
 |
Isäntäväki asui oikealla olevassa valkeassa osassa. Talon emäntä vasemmalla. |
Legolandissa (ke 1.5. ja to 2.5.)
Vappupäivä valkeni aurinkoisena ja kohtuullisen lämpöisenä. Yleinen vapaapäivä ja hyvä sää olivat yhdistelmä, joka näkyi Legolandissa tungoksena. Noin viiden vuoden ja lähes 30 Legoland-päivän jälkeen tämä oli ruuhkaisin käyntikertamme, ja jonot laitteisiin olivat sen mukaiset.
Torstaina heräsimme kahdeksan maissa. Söimme aamupalan ja siivosimme huoneiston. Olimme jo pohtineet, häivymmekö matkoihimme muina miehinä vai menemmekö koputtelemaan hyvästejä omistajien ovelle, mutta onnekkaasti talon emäntä tuli koiran kanssa ulko-ovella vastaan. Kehuimme kaiken olleen hyvää sekä ookoota. Pakkasimme tavarat ja itsemme autoon ja ajoimme Legolandiin.
 |
Pilvien piirtäjiä. Legolandin korkeiden rakennusten osasto on laajentunut viime vuosina. |
 |
Venetsian maisemia Minilandissa. |
 |
Star Wars -alus. |
 |
Vanhan kertausta. Vieraileva koomikko oli valitettavasti sama (sekä mies että vitsit) kuin jollain aiemmallakin kerralla, joten lähdimme alun jälkeen takaisin kierrokselle. |
Hieman yhden jälkeen starttasimme liikkeelle kohti Maggiorejärveä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti