1 More year. Kimin faneja riitti ympäri rataa. |
Äitienpäiväviikonloppu sujui Barcelonassa moottoreiden päristelyä kuunnellessa. Saavuimme radan vieressä olevalle leirintäalueelle perjaintaina loppuiltapäivästä. Formula ykkösten vapaat harjoitukset olivat juuri loppuneet, mutta asuntovaunuun kuului muiden autoluokkien moottorien ulvontaa vielä joidenkin tuntien ajan.
Varsinaisen rata-alueen ulkopuolella oli helikopterikenttä, tallien kuljetusrekkojen parkkipaikka sekä tietenkin valtavat parkkipaikat katsojien ajopeleille. Joillekin alueille ei tavallisilla pulliaisilla ollut luonnollisestikaan asiaa, joten oli tyytyminen etäihailuun.
Turvatoimet olivat järeähköt, mutta eivät mitenkään ylimitoitetut. Aseistettuja poliiseja oli siellä täällä sekä radan ulko- että sisäpuolella. Poliisihelikopteri lenteli alueen yllä kisatapahtumien aikana ja siirtyi sen jälkeen pörräilemään joksikin aikaa camping-alueen ylle. Turvatoimista huolimatta laukut tarkastettiin portilla kuitenkin suhteellisen ylimalkaisesti: meidänkin repun sisältämät sylinterinmuotoiset esineet (vesipullot) vain taputeltiin ylimalkaisesti päältä päin.
Jokaisen tallin fanituotteille oli oma myymälänsä, mutta jokseenkin suolaisten hintojen vuoksi jäivät niin Kimi- kuin Valtteri-paidatkin ostamatta. Yhtenä iltana järjestettiin joidenkin (ei tällä kertaa suomalaisten) kuskien fanitapaaminen, mutta jätimme sen välistä.
Kävimme lauantaina radalla kahteen otteeseen. Ensimmäisellä käynnillä kiertelimme radan reunamia etsiskellen soppelia seurantapaikkaa. Se löytyikin kuvissa olevalta alueelta, josta oli näkymä niin lähtösuoralle kuin etualan suoranpätkällekin. Screen oli tosin väärään suuntaan, mutta kaikkeahan ei halppislippulainen voi vaatia.
Varsinaisen rata-alueen ulkopuolella oli helikopterikenttä, tallien kuljetusrekkojen parkkipaikka sekä tietenkin valtavat parkkipaikat katsojien ajopeleille. Joillekin alueille ei tavallisilla pulliaisilla ollut luonnollisestikaan asiaa, joten oli tyytyminen etäihailuun.
Jokaisen tallin fanituotteille oli oma myymälänsä, mutta jokseenkin suolaisten hintojen vuoksi jäivät niin Kimi- kuin Valtteri-paidatkin ostamatta. Yhtenä iltana järjestettiin joidenkin (ei tällä kertaa suomalaisten) kuskien fanitapaaminen, mutta jätimme sen välistä.
Valtteri Bottas radalla. |
Kävimme vilkaisemassa, miltä Kimin varikkopilttuu näyttää. |
Pääsuoralla kisan jälkeen. |
Kisan jälkeen käppäilimme pääsuoralla.
Camping-alue
Barcelonan
F1-radan vieressä on väliaikainen camping-alue, jossa voi yöpyä
huokeaan (50 € koko lysti) hintaan torstaista maanantaihin. Leirintäalue on kumpuilevaa niittyä, josta on mukavat maisemat alas. Palveluina on
vartiointi (poliisihelikoptereista lähtien), rivi Toi Toi -vessoja
(joita ei varmaan juuri siivota viikonlopun aikana), parakkisuihkut
(vettä tulee, lämpötila satunnainen) ja astianpesupaikka. Kävelymatka
radalle on vain muutamia satoja metrejä.
Vessapalvelu pelasi. |
Näkymä leirintäalueelta radalle. |
Sunnuntaiaamun suihkussakäynti oli koominen kokemus. Suihkukopin lattia oli kauttaaltaan ravan peitossa eikä vaatteille ollut ripustuspaikkaa. Suihkuverho liimautui vuoron perään selkään, kylkiin ja mahaan riippuen siitä, mihin suuntaan yrittikään vääntelehtiä. Vesi (siis jokin jään ja veden sekoitus) tuli varmaan suorinta reittiä jostain Pyreneiden vuoristopurosta. Suihku piti aina välillä sammuttaa, jotta keho hieman lämpenisi (lämpöähän oli lähes kymmenen plussaa). Samaan aikaan naapurikopin mies suihkutteli voihkien ja henkeään haukkoen, joten äänimaisemakin oli tilanteeseen soppeli.
Barcelonasta huristelimme Andorraan.
1000 kilometrin matka Barcelonaan Maggiore-järveltä
Ennen F1-kisoja olimme viisi päivää Maggiore-järvellä Italiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti