24.-25.4.
Ostimme viime vuonna Merlin Entertainment -vuosikortit, joilla pääsee vuoden ajan mm. Saksan ja Tanskan Legolandeihin, Heide Park -huvipuistoon ja moniin muihin Merlinin paikkoihin. Kortit ovat voimassa tämän vuoden kesäkuun puoliväliin asti, joten päätimme hyödyntää niitä myös tänä vuonna. Kävimme Heiden Parkissa tiistaina ja keskiviikkona. Auf dem Simpelin leirintäalue on puiston naapurissa ja kävelymatkaa onkin vain kilometrin verran. Torstaina sateli sen verran, että vietimme vaunupäivän.
 |
Koristeellisia rakennuksia. |
 |
Big Loop -vuoristoradan poistumisportilla. |
 |
Puutarhamaisemaa vanhojen autojen radalla. |
 |
Starttia odotellessa. |
 |
Colossos-puuvuoristorata on ollut remontissa jo jonkin aikaa. Sen piti alun perin olla käytössä loppukesästä 2017, mutta nyt come back -päivää mainostettiin vuodelle 2019. |
Auf dem Simpel
Auf dem Simpelin leirintäaluetta voi huoletta suositella varsinkin Heide Parkiin tulijoille. Alue on rauhallinen ja vessat ja suihkut ovat siistejä. Omasta kaupasta saa perustarvikkeet ja ravintolasta voi tilata vaikkapa pizzat päivälliseksi. Hintataso on kohtuullisen huokea majoituksen suhteen. Viiden yön yöpyminen maksoi 181,59 € sisältäen 7,50 € internetin käyttöä ja saman verran suihkuttelua.
Alueen omistajat ovat laatineet saksalaisella täsmällisyydellä monia leirielämää helpottavia sääntöjä karavaanareiden iloksi. Pesuvesi veloitetaan sentin tarkkuudella ja suihkuihin saa mennä vain puhtailla flipflopeilla, joita saa ostettua alueen omasta kaupasta, joka on avoinna aamulla kaksi tuntia ja illalla yhden. Uima-altaaseen ei ole menemistä ilman uimalakkia (joita saa omasta kaupasta) ja leikkikenttä on tarkoitettu vain alle 6-vuotiaille. Miesten vessoissa on sääntöjen vastaista pissailla seisallaan, sillä jokaisessa kopissa on seinällä kyltti, jonka mukaan istumapissailu on ainoa oikea tyyli. Vessojen tuuletus käynnistyy automaattisesti asiakkaan tullessa vessaan: Kattoikkuna avautuu liiketunnistimen havaitessa liikettä hyysikässä. Siestan vietto on tarkkaa, sillä alueen portti on ja pysyy kiinni yhdestä kolmeen iltapäivällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti